Syysretki
Syysretken kohde on vaihtunut Takavasan partiomajasta Hietajärven leirikeskukseen.
Tiistaina 17.9.2019 lähdemme Urheilutalon Koskikadun puoleisesta päädystä klo 13.00 kimppakyydein
retkelle. Ensin menemme Kiihtelysvaaran kirkon raunioille. Siellä seurakunnan edustaja kertoo (max. 10
min.) nyky tilanteesta. Laulamme pari laulua ja keräämme vapaaehtoisen kolehdin kirkon avustuskassaan.
Siitä jatkamme Hietajärvelle n.5km, perille pääsee autolla ja maasto on tasaista liikkua. Perinteiset killan
tarjoamat nokipannukahvit keitetään. Jokainen tuo omat makkarat ja kuksan mukanaan.
Ilmoittautuminen Leenalle puh. 0408218511, 15.9. mennessä.

Juhannuksen aika

Karjalan Partiokilta
Pohjois-Karjalan alueella toimiva entisten aktiivipartiolaisten yhdistys

 

17.jpg
Väisälän veljesten jalanjäljillä.
11.jpg
17.jpg

Karjalan Partiokillan Kevätretki 22.5.2019

Toukokuu ei ihan hellinyt retkeläisiä ja vettä satoi aika reippaasti. Tämä ei Karjalan Partiokillan menoa haitannut, vaan retki toteutettiin pienillä muutoksilla ja hauskaa oli kaikilla.

Ensimmäinen retkikohde, Utran kirkko, tarjosi hyvää suojaa ja sisällä päästiin tutustumaan kirkon arkkitehtuuriin ja perehtymään hieman sen historiaan ja merkitykseen paikkakunnalle vuosikymmenten saatossa.

Vuonna 1895 rakennettu pieni, idyllinen puukirkko on saanut vaikutteita vanhagoottilaisesta rakennusperinteestä. Ruusuikkunat, kolmisopet (kuvion muodostavat ympyräkaaret) ja suippokaaret antavat kirkon ulkoasulle vaikuttavuutta. Sisäpuolella on nähtävissä harvinaista pystyhirsirakentamista. Paikkakunnan sahayhtiö lahjoitti rakennusmateriaalin ja ikkunalasit saatiin Utran omalta lasitehtaalta.

Kirkon alttaritaulu, Veikko Lappalaisen maalaama ”Jeesus siunaa lapsia”, täyttää tänä vuonna 70v. Kirkon eteisessä ja takaosassa on pienimuotoista esittelyä ”Unohtumattoman Utran” historiasta. Lähellä saarnastuolia, pystyhirsiseinällä on Ylipäällikön päiväkäsky.

Utra kuului Kontiolahden seurakuntaan, ja Väisälän veljesten isä, Johannes Veisell, luki usein sunnuntaisin kirkossa ääneen raamatuntekstejä, milloin pappi oli estynyt saapumaan paikalle.

Tällä kertaa tekstejä ei luettu, mutta oppaana toiminut Matti H kertoi lisää tarinoita kirkon vaiheista ja omakohtaisia kokemuksia lapsuudenkirkostaan. Lopuksi pystyhirsiseinillä soi yhdessä laulettu suvivirsi.

Kiitos Rantakylän seurakunnalle mahdollisuudesta päästä tutustumaan tähän hienoon kirkkoon.

Kirkolta matka jatkui Väisälän puistossa sijaitsevan, Aulis Koivusalon suunnitteleman aurinkokellon kautta Yrjö Väisälän kuuselle. Nuori yrjö Väisälä istutti kuusen syntymäkotinsa pihalle perheen muuttaessa 1904 Joensuuhun. Taloa ei enää ole, mutta kuusen vieressä on luonnonkivipaasi, jossa on muistolaatta tekstillä: ”Tällä paikalla sijaitsi maailmankuulujen tiedemiesten Vilho, Yrjö ja Kalle Väisälän koti”.

Utran puukoulu ei ollut paljon muuttunut. Ulkokuori on melkein ennallaan ja sisätiloissa voi vielä aistia vanhan kansakoulun. Sisätiloja on vuosien saatossa muuteltu kulloisenkin tarpeen mukaisesti. Utran asukasyhdistys pitää koululla arkipäivisin kahvilaa ja iltaisin paikka on monenlaisen harrastustoiminnan käytössä. Keittolarakennuksessa on kirpputori ja vanha ulkorakennuksessa varastoidaan Utran saarten virkistysalueen laavuilla käytettäviä polttopuita.

Koulu on perustettu 1861 ja se oli silloin edistyksellinen saksalainen kansakoulu. Yhä vielä sieltä löytyy opetusajan muistona vanha pulpetti, helmitaulu ja monia muita muistoja entisajan opetusmetodeista.

Koulun täyttäessä sata vuotta, Väisälän veljekset kävivät tervehtimässä kotikouluaan ja lahjoittivat muistolaatan, joka on nähtävissä koulun seinässä sisäpihan puolella.

Huonosta säästä johtuen, käynti Utran saarissa siirtyi hamaan tulevaisuuteen ja matka jatkui Väisälänkatua pitkin seuraavaan kohteeseen.

 

Utran kosken rannoilla oli kaksi sahalaitosta. Pienempi sijaitsi mantereen puolella ja suurempi saaressa. Veljesten isä Johannes Veisell työskenteli kirjurina saaren sahalla vuoteen 1902 saakka, jolloin V. Gutzeit & CO osti sahan, purki laitteiston ja vei sen Kotkan tehtailleen. Mantereen saha jatkoi pienimuotoista sahaustoimintaa sahaamalla lähinnä uppotukkeja.

Johannes kulki kainalosauvojen avulla, mutta mannerta ja saarta yhdistävä silta mahdollisti työssä käymisen.

Parhaimmillaan sahat pyörivät kolmessa vuorossa ja siellä oli maakunnan ensimmäinen puhelinlinja saaren sahalta mantereella sijainneeseen tehtaan konttoriin, sekä sen ajan harvinaisuus sähkövalot, joten töitä voitiin tehdä useammassa vuorossa.

Mantereen sahan paikalla on muistomerkki ja parkkipaikka. Muistomerkki esittää raamisahan terää ja vesiturbiinia.

Väisälänkatu muuttuu Veljestenkadun risteyksessä Kirkkotarhantieksi ja johdattaa kulkijansa Utran hautausmaalle. Portista oikealle, ohi siunauskappelin, käytävä vie hautausmaan vanhalle osalle.

Vanhalla osalla on hautoja muistona Utran teollisuusalueen suuruudenpäivistä. Siellä sijaitsevat myös Väisälän veljesten äidin Emma Veisellin o.s. Jääskelä, isän Johannes Veisellin ja mummon Carin Jääskelän o.s. Cannelin haudat.

Monet haudat on ympäröity kivisillä nurkkatolpilla ja vahvoilla riimuilla. Useita hautoja kiertää betonista tehty koroke.

Paljon nähtiin ja koettiin retken aikana. Melkein kaikki retkeläiset olivat käyneet aikaisemmin Utran kirkossa ja saarissa. Nyt heillä oli tilaisuus kuulla lisää tarinoita kirkon vaiheista, mutta saarten vielä jäljellä olevia vanhan sahateollisuuden merkkejä joudutaan etsiskelemään ja katselemaan joku toinen kerta.

Puukoulu oli myös joillekin tuttu kohde. Matti H oli käynyt sitä koulua, Leena oli jopa hetken aikaa opettanut siellä ja Pirkon sukulaistäti oli ollut siellä useamman vuoden opetustöissä.

 

Makkaranpaisto laavulla siirtyi odottelemaan parempaa keliä ja varapaikkaa näytteli tällä kertaa Studio Wäisälänkatu. Kaikki mahtuivat sateesta sisälle pöydän ääreen kertomaan juttuja ja muistoja kahvikupposen ja kettukarkkien kera.

12.jpg
7a.jpg
9c.jpg
7c.jpg
PARTIOKUVAT TALTEEN
Karjalan Partokilta kerää vanhoja partiokuvia digitaaliseen arkistoon. Jos sinulla on vanhoja valokuvia Pohjois-Karjalan partiotoiminnasta, niin voit antaa kuvat skannattavaksi sähköiseen muotoon. Skannatut kuvat säilytetään killan arkistossa ja ne ovat partiolaisten käytettävissä erikseen sovitulla tavalla.
Saat alkuperäiset kuvat takaisin, tai jos haluat niin voit lahjoittaa ne Pohjois-Karjalan museolle. Museo huolehtii sen jälkeen kuvien säilytyksestä tuleville partiosukupolville.
Lue lisää>>>>>

Retkikuvia

Klikkaamalla nuolesta voit selata kuvia

Klikkaamalla kuvaa saat sen suuremmaksi

Äitienpäivä.jpg
Pääsiäisaamu.jpg

Karjalan partiokillan sääntömääräinen vuosikokous Kauppaneuvoksen kahvilassa 19.2.2019.

Kokouksessa oli läsnä 12 killan jäsentä.

Kokouksen puheenjohtajana toimi Kari U Pesonen ja sihteerinä Matti Väkevä.

 

Tilaisuuden aluksi nähtiin ja kuultiin Matti Holopaisen esitys ”Samoilla rannoilla – tiedemiesveljekset Vilho, Yrjö ja Kalle Väisälä Utrassa ja Joensuussa”.

 

Killan puheenjohtajaksi kaudelle 2019 valittiin Leena Sallinen ja hallituksen jäseniksi; Anna-Liisa Kärkkäinen, Seija Virta, Mirja Väkevä ja Matti Holopainen.

 

Hallituksen järjestäytymiskokouksessa työnjaoksi sovittiin:

Puheenjohtaja Leena Sallinen

Varapuheenjohtaja Seija Virta

Sihteeri ja jäsentiedotus Anna-Liisa Kärkkäinen

Retki- ja juhla vastaavat Mirja Väkevä ja Seija Virta

Nettitoimitus www sivut Matti Holopainen

Rahastonhoitajaksi valittiin hallituksen ulkopuolelta Matti Väkevä.

Kauppaneuvoksen kahvila.jpg

Toimintaa 2019

 

22.5     Kevätretki Utraan Väisälän veljesten jalanjäljille.

            -  oppaana Matti H.

            -  nokipannukahvit Utransaaren laavulla

 

27.7      Piirileiri RYSKE 19 Nurmeksen Hyvärilässä.

             - lähdetään vierailupäivänä kimppakyydillä tutustumaan nykyajan

               partiotoimintaan

17.9      Syysretki Takasvan partiomajalle Pyhäselkään

                           - oppaana Armi Eskelinen

 

26.11     Pikkujoulu jossain mukavassa paikassa Joensuun kaupungin keskustan

              tuntumassa.

                           - paikka ilmoitetaan myöhemmin

 

TULE MUKAAN

22_edited-1.jpg
Vuosikokouskutsu.jpg

Karjalan Partiokilta toivottaa

Hyvää uuttavuotta.jpg
Rauhallista Joulua.jpg
2.jpg
Kynttilä.png

Killan pikkujoulua vietettiin tänä vuonna perinteisen puurojuhlan merkeissä.

Leenan ja Kyöstin luokse Paatsamantielle kokoontui reilun tusinan verran partiohenkisiä tonttuja ja meno oli sen mukaista.

Glögiä juotiin, puuroa syötiin, vanhoja juttuja muisteltiin ja tietysti myös laulettiin.

Ohjelma oli vapaamuotoista ja tilaisuus oli kotoisa ja lämminhenkinen. Illan kruunasi tietystikin Joulupukki, joka tuli tervehtimään poroineen ja lahjoineen. Jokainen sai paketin ja hyvän joulun toivotukset.

 

Kiitos Leenalle ja Kyöstille holenpidosta….

Klikkaa alla olevaa kuvaa ja katso tunnelmia.....

2018 ADVENTTIKALENTERIT MYYNNISSÄ
Vuoden 2018 kalenterin on kuvittanut edellisvuoden tapaan Elina Warsta.  Kalenterin kuva on kiinnittänyt positiivista huomiota raikkaalla merimaisemallaan. Kalenteri muistuttaa käyttäjäänsä suojelun tarpeessa olevasta Itämerestä ja tuo samalla lämmintä joulun tunnelmaa uudenlaisessa miljöössä....
Lue lisää >>>>
adventtikalenteri_2018_Elina-Warsta.jpg
KAIKKIEN AIKOJEN KAUNEIN KALENTERI
Partiolaisten adventtikalenterin 70-vuotisjuhlan kunniaksi järjestetyssä äänestyksessä suosituimmaksi adventtikalenteriksi nousi vuoden 2003 kalenteri, jonka on kuvittanut Anita Polkutie. Kalenterin kuvassa on pastellisävyinen kaupunkimaisema...
Lue lisää>>>>
Anita-Polkutie-2003.jpg
SYYSRETKI TELLEN KARTANOLLE
Killan kahdentoista hengen syysretkikunta starttasi maanantaina klo 10:00 urheilutalon parkkipaikalta kolmella autolla ja navigaattorin avustuksella kohti Kiteetä ja Riuskun niemeä.

Tolosenmäen jälkeen asfalttitie vaihtui sorapintaiseksi, mutkaiseksi ja mäkiseksi ”rallitieksi”, jota pitkin ajellessa pääsi hyvin maaseudun tunnelmaan ja retkifiilikseen. Välillä tie kiemurteli kuusimetsän keskellä ja välillä näköpiiriin aukesi maatilanäköalat peltoineen ja laiduntavine eläimineen. Lopulta puiden välistä pilkotti Oriveden Muljulanselän vesi ja autot kurvasivat vihreän huvilan (rakennus tuo mieleen tuhat yhdeksänsataa luvun alun huvilat Terijoella) parkkipaikalle. Siellä odotti paikan emäntä Telle ja hän halasi tulijat, kyseli kuulumiset ja toivotti retkeläiset tervetulleeksi.

Lyhyen esittelykierroksen jälkeen porukka ohjattiin hienoja portaita pitkin pääovesta sisään ja suoraan kahvipöytään. Retken aloituskahvi muhkeiden leivonnaisten kera maistui ja mukava oli kuunnella Tellen kertomuksia vanhasta rakennuksesta, sen irtaimistosta ja lähiseudun historiasta. Erityisesti kahvitteluhuoneen seinällä oleva iso taulu herätti paljon kiinnostusta ja keskustelua. Se on tarkka jäljennös Eero Järnefeltin 1899 maalaamasta ja yhdeksi suomalaisuuden ikoniksi nousseesta ”Syysmaisema Pielisjärvellä” taulusta. Taulu on vaikuttavan näköinen ja kokoinen 61cm x 198cm. Sen on maalannut 1930 luvulla joku oppilas talossa asuneelle tohtorille kiitokseksi matematiikan opetuksesta.

Kahvihetken jälkeen osa porukasta aloitti valmistelemaan keittolounasta ja loput jakautuivat saunanlämmitysporukkaan ja ympäristöjaloittelijoihin. Ja kun kerran partioretkellä oltiin, niin ohjelmaan kuului tietysti maastokisailu ja sitä varten porukka jakautui kolmeen vartioon.

Aloitustehtävänä oli keksiä vartiolle nimi ja huuto, sekä etsiä jokaiselle kaksi kiveä, joita vartion jäsenet kuljettivat koko ajan mukanaan. Nimeä ei arvosteltu, mutta huutoa arvioitiin sopivuuden, rytmikkyyden ja tilannetta kuvaavuuden mukaan.

Tehtävät:

  1. Suomen lipun käsittely. Viikkaa lippu oikeaoppisesti säilytykseen niin, että se on valmiina seuraavaan lipunnostoon.

 

  1. Millä tavoin kolme virallista Suomen lippua eroavat toisistaan.

 

  1. Suomen vaakunassa on leijona, jolla on toisessa etukäpälässä miekka. Mitä on toisessa etukäpälässä?

 

  1. Onko vaakunassa 3, 5, vai 9 hopeista ruusuketta?

 

  1. Mölkyn heitto. Vartion kaksi jäsentä suorittavat heiton yhtä aikaa samalla kepillä ja irrotuksen on tapahduttava samanaikaisesti kummankin kädestä.

 

  1. Sokkoheitto. Yksi vartion jäsenistä ohjataan silmät sidottuina heittopaikalle ja hän suorittaa kolme heittoa. Vartion toiset jäsenet saavat ohjeistaa puhumalla heittäjää.

 

  1. Ilmoita sormimerkein A, B ja C kirjain.

 

  1. Vihellä morseaakkosin A, B ja C kirjain.

 

  1. Tee vartion mukana kuljettamista kivistä polulle ”intiaanimerkit” – JATKA SUORAAN ETEENPÄIN – KÄÄNNY OIKEALLE – VAARA

 

  1. Partiohartaus/hiljentyminen. Mukaelma teemasta ”kivisydämestä lihassydän”

 

Sääolosuhteiden muuttuessa liian sateiseksi, siirryttiin sisätiloihin nauttimaan maittavaa lohikeittoa. Sateen jatkuessa maastokisan kohdat 7 -10 jäivät pois ja ne käytiin läpi vain teoriatasolla sisätiloissa. Hienossa juhlasalissa kajautettiin myös vartioiden kehittelemät huudot ja ne arvioitiin annetun ohjeistuksen mukaisesti. Sitten käytiin läpi pistelasku suoritettujen tehtävien osalta. Tiukka tuomaristo totesi lopulta kisan päättyneen tasapelisuorituksiin ja näin ollen vartiot, Susi – Hortoilijat – Huuhkajat, saivat onnitella toisiaan ja sitten vedettiin yhteislaulu, ”Karjalan kunnailla”, kiltamestarin pianosäestyksellä.

Jälkiruualle siirryttiin järvenrannalle. Tihkusade ei haitannut, sillä rannalle oli aikojen saatossa rakennettu katos tulisijoineen ja siinä oli hyvä paistaa muurinpohjalettuja ja jutustella vielä niitä näitä ja tietysti myös muistella menneitä aikoja.

Lopulta kun porukka ei enää jaksanut tankata lettuja, kahvia ja muita antimia ruvettiin puuhastelemaan kotiin lähtöä. Lippu laskettiin salosta ja jelppailtiin Telleä laiturin talviteloille nostossa. Jotkut rouvat poimivat vielä kasvimaalta kurkkuja, persiljaa ja muita vihanneksia ja sitten porukka pakattiin kotimatkaa varten takaisin autoihin, niin paitsi Telle joka jäi vilkuttamaan upean kartanopaikkansa pihamaalle.

 

KIITOS TELLELLE MUKAVASTA KULTTUURIRETKIPAIKASTA.

Klikkaamalla nuolesta voi selata retkikuvia.....
Klikkaamalla kuvaa saat sen suuremmaksi....
Kevätretki Sulkulahdessa

Killan kevätretki suuntautui Pyhäselän rannalle Sulkulahteen. Aurinkoinen sää suosi retkeilijöitä ja partiotunnelmissa tarinoitiin, laulettiin, kisailtiin ja tietenkin paistettiin nuotiolla makkaraa ja nokipannukahvia. Puheenjohtaja Leena esitteli erityistaitojaan kiehauttamalla sumpit ihka oikeassa sotilaspakissa. Jälkkäriksi oli kettukarkkeja.

Kahvitulilta siirryttiin kisailemaan Mölkyn heitossa. Aidolla käsintehdyllä kisapakkauksella ratkottiin Karjalan Partiokillan tarkkuusmestaruus. Tällä kertaa ennakkosuosikit Leena sekä Matti H. joutuivat tyytymään sijoitukseen kaukana kärjen takana, sillä Mirkku otti vakuuttavan voiton viiden heittokierroksen kisassa ja Malla oli taidokkailla esityksillään toisena.

Kisan jälkeen ihasteltiin Pyhäselän aaltoja auringonpaisteessa ja Jorma kertoi minkälaista elämää Sulkulahdessa on vietetty historian havinassa.

Hyvillä mielin lähdettiin kotimatkalle odottelemaan elokuuta ja retkeä Kiteelle Tellen kesäkartanolle.

Klikkaa alla olevaaa kuva ja katsele retken tunnelmia.

Äitienpäivää vietettiin Suomessa ensimmäisen kerran sata vuotta sitten. Viralliseksi liputuspäiväksi se julistettiin 1947. Alkuaikojen perinteiden mukaisesti lapset keräsivät äidille kimpun kevään ensimmäisiä kukkia, valkovuokkoja. Myöhemmin äitienpäiväkukaksi on vakiintunut puutarhoilla kasvatettu ruusu. Nykyisin valkovuokko on rauhoitettu monin paikoin, joten tätä kevään kukkaloistoa saavat äidit, ja me kaikki muutkin, ihastella sen luonnollisessa kasvuympäristössä.

 

Partiotoiminnassa äidit ovat aina olleet vahvasti mukana.

Kiitos heille siitä ja

PALJON ONNEA KAIKILLE ÄIDEILLE

Sudari / seikkailijakisat Pärnävaaralla 5.5.2018

Partiotaitokilpailut eli PT-kisat ovat vartioiden välisiä maastossa tapahtuvia kilpailuja, joissa suoritetaan rasteilla partiotaitoihin liittyviä tehtäviä.

Pärnävaaran hiihtokeskus lähimaastoineen kuhisi elämää, kun 62 joukkuetta ja yli neljäsataa partiolaista kisaili partiotaitojen piirinmestaruuksista. Kyseessä olivat Suomen Partiolaisten kilpailujärjestelmän

LUE LISÄÄ>>>>

Karjalan Partiokilta naapurikillan synttärijuhlissa
Onnittelupuheessaan Karjalan Partiokillan puheenjohtaja Leena Sallinen muisteli kiltojen yhteistä alkutaivalta....
Lue lisää>>>>

Kiltavuosi 2017 kuvina

Karjalan Partiokilta ry:n vuosikokous....
13.2.2018 klo 15.00-16.47
Kauppaneuvoksen kahvila
Pikkujoulu.....
Killan pikkujoulua vietettiin tiistaina 28.11.2017 Kontiolahden Kotiseutukeskuksessa
Paikalla oli pukki poroineen ja säkillinen joulumieltä....
Syysretki....

Syysretki tehtiin lokakuussa Jakokosken tähtitornille. Oppaana matkalla oli Seulasten puheenjohtaja....

Kevätretki....

Karjalan Partiokillan perinteinen kevätretki suuntautui tänä vuonna Myllypuron varrelle, Iiksenjoen alkulähteille.

Pielisjokeen laskeva Iiksenjoki saa alkuvetensä Myllylammesta lähtevän Myllypuron kautta. Lammesta lähtevä puro virtaa voimakkaana ja tällä paikalla.....

KERRAN PARTIOLAINEN
AINA PARTIOLAINEN

© 2018 Karjalan Partiokilta

31